sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Pipari

Paljon on muuttunut joulusta. Eilen meille muutti pieni sijoitustyttönen Frostbite's Pretty As A Picture, "Pipari". Viljamin kanssa on ollut kaikenlaista hankaluutta kun ei raukka tahdo toisiin koiriin sosiaalistua niin paljon, että ne eivät kiinnostaisi joka ikinen käytännöntunti ihan kauheasti. Tein siis itselleni hyvin vaikean päätöksen, että Viljami jää meille kotiin ihan tavalliseksi kotikoiraksi, jonka kanssa harrastan valjakkoa ja pientä tokojuttua kotioloissa, ja Pipari lähtee mukaani kannukseen opiskelemaan. Toiveissa olisi päästä tämän neidin kanssa pidemmälle kuin Viljamin kanssa olisin ikinä päässyt tuon "mökkihöperyyden" takia. Viljami ei pienenä juuri tavannut muita koiria siksi, ettei meillä päin kauheasti niitä ole, ja en arvannut, miten höperö se voi niiden kanssa olla. Onneksi sain tämän mahdollisuuden, vaikka tuntuukin ikävältä, että Viljami ei nyt enää ole koko ajan  mukana.
Piparin isä on harrastanut myös agilitya, ja ehkäpä tämän tyttösen kanssa tutustutaan siihenkin, viljami kun on rungoltaan siihen touhuun ihan liian raskas ja laiska :)