Toipilas

11. Syyskuuta sattui jotain mikä olisi saanut jäädä sattumatta. Viljami hyppäsi lenkille lähdössä ihan normaalisti ojan yli, mutta jalka sattuikin pahaan paikkaan ja seurasi valtava huuto. Olin varma, että nyt meni kyynärpää palasiksi, ja ties mitä muuta. Koira itkee pellolla ja roikottaa toista etustaan.
Seuraavana päivänä suuntasimme eläinlääkäriin röntgeniin, mutta luut olivat ehjät. Ehdin jo huokaista helpotuksesta, mutta epäilykset heräsivät, kun turvotuksen laskettua alkoi ranteeseen ilmetä selkeä virheasento, aivan kuin ranne olisi ollut todella löysä.
16. syyskuuta Viljami pääsi tutkimuksiin seinäjoen eläinklinikalle ja tulos oli mammalle musertava. Ranne jouduttaisiin leikkaamaan ja todennäköisesti osittain jäykistämään. Siinä tilanteessa mietin hyvin paljon syntyjä syviä muutaman unettoman yön ajan. Tässäkö meni pojan lupaava näyttelyura ja toiveet Kansainvälisen muotovalion tittelistä. Edessä piti olla matka Tarton näyttelyyn ja mahdollisesti myös messariin, mutta kaikki valui hiekkaan. Koiralla, joka selvästi nauttii näyttelymatkoista ja esiintymisestä. ken väittää ettei koira voi nauttia sellaisesta voi tulla Viltsua katsomaan jos vielä kehiin pääsemme. Miten energinen poitsu edes sopeutuisi elämään jalan kanssa... Agilitya ei voi edes ajatella ja valjakotkin on juostu.
Ortopedi Jarmo Rintasalo leikkasi Viljamin 23. syyskuuta. Vein pojan yhdeksältä aamulla klinikalle, ja vietin elämäni pisimmät tunnit kierrellen seinäjokea ennenkuin kello 13 sain hakea toipilaan kotiin. Alkoi 6 viikkoa jalka lastassa. Siitä on nyt mennyt 3 ja hengissä on selvitty. Mitä leikkauksessa sitten selvisi? Ranteen pehmyttukikudokset olivat revenneet alimman nivelraon kohdalta, ja sinne jouduttiin tekemään toimenpiteitä. Jalka ei kuitenkaan jäykisty tönköksi. Nyt vain odotellaa  ja toivotaan että luutuminen tapahtuu kunnolla.

2. päivä leikkauksesta ja alkoi jo vähän naurattaa

Ollaan nyt käyty lastan vaihdossa kerran ja samalla otettiin tikit pois. Karmea kalkkunankoipi siellä paketin alla oli, todisteena kuva.



Aika tulee näyttämään palautuvatko Viljamin liikkeet miten puhtaiksi, olisiko mahdollista osallistua edes mätsäreihin. Mutta pääasia olisi se, että Viljami voisi elää täysipainoista kotikoiran elämää meidän tärkeänä perheenjäsenenä ja onhan sitä aktivoivia lajeja, jotka eivät kuormita raajoja niin kovasti ja joissa liikkeet ei ole niin tärkeät. Itsestään selvää oli, että poikaa lähdetään kuntoon laittamaan, maksoi mitä maksoi. Viljami on meille niin suunnattoman tärkeä.
Suunnattoman tuen ja avun sain kasvattajaltamme Virpiltä ja koko Frostbite's porukalta tämän sattuessa. Ihanat mukana elävät toisten kasvattien omistajat ja kasvattaja ovat kullan arvoisia. Siitä iso kiitos ja halaus teille kaikille jos satutte lueskelemaan <3 Ilman teitä tämä kaikki olisi ollut vielä monin verroin raskaampaa kantaa. Mutta aika näyttää, ehkä tästä vielä noustaan entistä ehompana ja sitten se on oksat pois ja pala latvaakin ja ne valkoiset ruusukkeet haetaan vaikka kuusta :)