Saamattomuuden huippu

Edellinen blogipäivitys oli sitten joskus heinäkuussa. Sen jälkeen onkin ollut kaikenlaista. Pian edellisen päivityksen jälkeen Pipari alkoi sairastella. Ruokahalu loppui kuin seinään, minkä laitoin aluksi sen piikkiin, että Viljami lähti kolmen päivän reisuun Kuopioon. Ei tullut ruokahalu kuitenkaan takaisin Viljamin myötä ja Pipru oli muutenkin jotenkin allapäin. Menimme eläinlääkäriin, jossa selvisi että tulehdusarvot olivat koholla. Lisäksi emättimestä tuli kellertävää eritettä, joten tytsy ultrattiin. Mitään viitteitä kohtutulehduksesta ei kuitenkaan onneksi ollut. Saimme antibioottikuurin ja lisäksi diagnoosin valeraskaudesta.
Kaiken kaikkiaan Pipari sairastelunsa aikana ultrattiin kolmesti, mutta kaikki kerrat puhtaita. Kaiken kaikkiaan söimme kahdet antibiootit ja kontrolliverikokeissa käytiin kolmesti. Viimeiselläkin kerralla tulehdusarvoja oli vielä vähän, mutta koska tyttö oli palannut normaaliksi omaksi itsekseen, ei kuuria enää jatkettu ja terveenä on luojan kiitos pysytty. Tuon sairastelun aikana tajusi taas, miten korvaamattoman tärkeä on tästäkin tytöstä tullut, Millään muulla ei ollut enää mitään väliä kunhan Pirre saadaan taas terveeksi.

Pipsu debytoi virallisissa näyttelykehissäkin loppukesästä ensimmäisen kerran. Tuloksista ei sitten sen enempää tarvitsisi puhua, oli nimittäin sellainenkin puusilmä tuomari tuolta vironmaalta. Arvostelun mukaan Piparilla on alas kiinnittynyt häntä! Täytyy sanoa että jos tuo on alas kiinnittynyt niin mikähän se ylöskiinnittynyt sitten on?

Niin ja mitä se Viljami teki Kuopiossa? Oli näyttelyreisulla Virpin ja Emilian kanssa. Tuomisina mukava jatko ERI putkeen, 2xSA ja lauantailta yllättäen VARACACIB, kaljuna totta kai :)

kuulumisia

Tää on suorastaan hävettävää, mie en muista päivitellä tätä blogia. Kevät oli ja meni ja kesäkin melkein jo. Viime päivityksessä Pipru oli ollut mulla kaks viikkoa, nyt se on jo 8 kuukautta.
Näyttelyrintamalla on tapahtunut kesän aikana. Viljamista tuli Kokkolan KV näyttelyssä tuore Suomen Muotovalio saatuaan viimeisen sertin kasvattajatuomari Tuula Prattilta. Ai että olin onnellinen että sain pojan valioksi just Tuulalta.
Piprukin on käynyt kaksi kertaa pentuluokassa. Tuurissa neidillä oli kuulemma niin hento luusto ja pieni pää, ettei saanut edes KP:tä. Kokkolassa sitten PEK2,KP, hävisi vain siskolleen :)
Piprun kanssa on kesän aikana treenattu hakua, ja nytkin ollaan ihan just lähdössä treenailemaan. Myös esineruudun saloja aletaan avata pikku hiljaa treenien yhteydessä nyt kun Kauhavalla on hyvä treeniporukka.
Huomenna päästään myös raunioille, joten toivottavasti muistan sen jälkeen päivitellä :)

Näyttelyä pitkästä aikaa

Pipari on nyt ollut mukana Kannuksessa kaksi viikkoa, ja reipas on tyttö ollut. Ensimmäisen viikon jälkeen haettiin ensimmäiset rokotukset, ja käytännön tunneillakin on jo oltu mukana. Kivasti neiti jo hapuilee perusasentoa ja istuu sekä menee maahan jo jotenkin. Myös seuraamista on eloitettu, mutta vielä hyvin hyvin vähän.
Viikonloppuna oltiin taas pitkästä aikaa näyttelyissä. Viljamin kanssa lähdettiin kera velipoika Peten matkaan puoli kuudelta Pekan pakulla, ja haettiin vielä kasvattaja Virpikin kyytiin. Kotoa lähtiessä lämpömittari näytti  -23, mutta kun kaarsimme Keuruun varuskuntakerhon pihaan, oli auton mittarissa -32. Onneksi oli sisätilat.
Vaikkakin hyvin ahtaat. Ensimmäistä kertaa en ollut itse Viljamin kanssa kehässä, vaan Virpi esitti pojan, ja hyvin esittikin, tuloksena NUO1, PU2 ja SERTI. Ai että olin onnellinen, taas ollaan vähän lähempänä unelman toteutumista.

Pipari

Paljon on muuttunut joulusta. Eilen meille muutti pieni sijoitustyttönen Frostbite's Pretty As A Picture, "Pipari". Viljamin kanssa on ollut kaikenlaista hankaluutta kun ei raukka tahdo toisiin koiriin sosiaalistua niin paljon, että ne eivät kiinnostaisi joka ikinen käytännöntunti ihan kauheasti. Tein siis itselleni hyvin vaikean päätöksen, että Viljami jää meille kotiin ihan tavalliseksi kotikoiraksi, jonka kanssa harrastan valjakkoa ja pientä tokojuttua kotioloissa, ja Pipari lähtee mukaani kannukseen opiskelemaan. Toiveissa olisi päästä tämän neidin kanssa pidemmälle kuin Viljamin kanssa olisin ikinä päässyt tuon "mökkihöperyyden" takia. Viljami ei pienenä juuri tavannut muita koiria siksi, ettei meillä päin kauheasti niitä ole, ja en arvannut, miten höperö se voi niiden kanssa olla. Onneksi sain tämän mahdollisuuden, vaikka tuntuukin ikävältä, että Viljami ei nyt enää ole koko ajan  mukana.
Piparin isä on harrastanut myös agilitya, ja ehkäpä tämän tyttösen kanssa tutustutaan siihenkin, viljami kun on rungoltaan siihen touhuun ihan liian raskas ja laiska :)

Joulu on jo ovella

Ihan luvattoman harvoin tulee blogia päivitettyä. Eilen päästiin Viljamin kanssa joululoman viettoon, ja kotimatkalla pysähdyttiin Pietarsaaressa Muschin koiranruokatehtaalla ostamassa pojalle joululahjaksi sata possunkorvaa, ja lisäksi kissoille jouluherkuksi jauhettua lohta.
Tänään illalla otettiin pakastimesta kalkkuna sulamaan, ja Viljami vahtii innolla, ettei jouluruoka karkaa. Minä kun en tykkää kinkusta, niin syön kalkkunaa.
Ainut joka tässä nyt puuttuu, on kunnon hanget. Malttamattomana jo odottelisin valjakkoreen testausta Viljamin ja velipoika Peten kanssa, mutta vielä saa reki olla telakalla Pekan varastossa.
Loman aikana pitäisi saada aikaiseksi hakea eläinlääkäriltä todistus, että Viljami on kyllin kunnossa mennäkseen vesijuoksumatolle, niin päästäisiin kuntoa treenailemaan loman jälkeen uusin menetelmin.

kuulumisten päivitystä

Vähän on päässyt unohtumaan tämä blogin päivitys. Edellinen merkintä oli syyslomalta.
Sen alussa maanantaina kävimme Viljamin kanssa hakumetsällä kotona omassa metsässä maalimiehenä Tiina, josta Viljami piti valtavasti. Ja se haku meni hyvin. Viljami ei nähnyt maalimiehen menoa metsään, mutta siitä huolimatta haki motivoituneesti ja löysi 100 prosentisesti. Ai että oli hyvä mieli.
Tiistaina ei ollutkaan sitten enää niin hyvä mieli. Viljami alkoi sairastaa. Ruoka ei aamusta alkaen maistunut, aamulla vielä meni nakki, mutta iltaa kohti ei sekään. Koira vaikutti oikeasti sairaalta, ja maha meni sekaisin. Illalla soittelin jo päivystäville, olisiko mahdollista tulla käymään jos onkin suolitukos. Ei kuulemma ollut mahdollista että tukos olisi kyseessä, ja riisi kuurille vaan. Yöllä poika sitten oksensi kaikki mahansisällöt pihalle, ja kahdelta keskellä yötä taas soitto, joko nyt olisi asiallista tulla. Ei kuulemma vieläkään. Jotenkin siinä sain sitkuteltua aamuun saakka ja herätessä poika olikin jo paljon pirteämpi. Soitin kuitenkin ajan nurmoon eläinklinikka Takalalle, jonne suuntasimme yhden aikaan iltapäivällä. Huoli otettiin tosissaan, ja vaikka maha olikin toiminut, otettiin silti röntgenkuvat ja verikokeet. Kaikki oli onneksi kunnossa ja jäimme vain riisikuurille.
Siitä alettiin sitten toipua niin hyvin, että seuraavan viikon lauantaina pääsimme jo seinäjoella näyttelykehään täydessä kunnossa. Tuomarina oli Marianne Holmli Norjasta. Tuloksena NUO ERI/4, parannettavaa siis jäi...
Nyt on palattu normaaleihin kouluympyröihin ja aloitettu hiljalleen namien avulla esine etsinnän treenaus... Vaivalloiselta tuntuu kun koira ei ymmärrä käyttää nenää.

lisää hakuilua

Eilen oltiin taas hakumetsällä. Omat tuntemukset metsälle mentäessä olivat sekavat, toimisiko koira tällä kertaa vai kiinnittäisikö huomionsa vain hajuihin. Viljami yllätti. Toki se näki vielä maalimiehen katoavan metsään, mutta ei sitä, mihin tämä piiloutuu. Ja poikahan lähti perään. Ensimmäisellä haulla tuli joku ihme aamulenkki, mutta toi se silti Marin metsästä pois. Toiset kolme kertaa sujuivat hiukan lyhyemmän kaavan kautta, ja oli ilo nähdä, kuinka eräällä hetkellä koiran päässä ikään kuin syttyi lamppu san saadessa hajun maalimiehestä. Syysloma oli mukava aloittaa tämän jälkeen hyvällä mielellä. Seinäjoen näyttely joutui vaakalaudalle kennelvuoron takia, mutta tällä hetkellä näyttää, että karvakasa saadaan jollain keinoin näyttelypaikalle. Mukana 81 samojedia, sen puoleen kotiin jäänti houkuttaa, mutta kun siitä on taas vähistä opiskeluvaroistaan maksanut, niin olisi kiva myös päästä mukaan.