Palkintoporsas

Pohjanmaan samojedistit palkitsi vuosikokouksessaan vuoden aikana ansioituneita jäsenten omistuksessa olevia koiria. Minulla oli ilo käydä Pipsan kanssa pokkaamassa Vuoden tokokoiran palkinto. Pipsan koemäärä kertoo jotain siitä, että sammareita ei liiemmälti tokokokeissa näe, kun sillä tällaisen tunnunstuksen saa. Mutta mukava kannustinhan tämä oli taas uusia haasteita ajatellen.
Pipsan kanssa on treenailtu tokoa viime aikoina aina silloin kun on sattunut huvittamaan. Ilokseni olen huomannut, että kun ei treenaa niin kauhean intensiivisesti, Pipsa tekee mielellään myös ilman palkkaa pelkästä tekemisen ilosta. Ollaan menty siis jossain asiassa eteenpäin. Saa nähdä mihin tämä nyt sitten kevään kokeissa kantaa.

Valkopyykkiä

Aina toisinaan, etenkin tällaisilla kurakeleillä valkoisen koiran omistaja törmää ihmettelyyn "Miten saat sen pidettyä noin valkoisena". Ja lähes poikkeuksetta tämä ihmettely osuu aikaan, kun koira on omistajansa mielestä jo hirveän likainen. Toinen vakiototeamus sammarin kohdalla on "mahtaa tuossa turkissa olla iso työ".
Itse asiassa en ainakaan itse pidä samojedia turkiltaan kovin työläänä. Paljon työläämpiä ovat esimerkiksi monen pienen rodun edustajat, joita trimmataan ja ne rodut joiden turkit nyytitetään jotta ne pysyisivät puhtaina ja kunnossa näyttelypaikalle.
Sammari ei tarvitse sen kummempaa käsittelyä kuin säännöllisen harjauksen ja pesun silloin tällöin. Turkki on likaa hylkivä, eli kun kurainenkin sammari kuivuu, kura varisee pois.
Kunnon näyttelykunnostus ei sekään vie parhaimmillaan aikaa kuin parisen tuntia.

Pipsa ennen kunnostusta

Aloitan itse aina näyttelykunnostuksen siitä, että ennen pesua harjaan koiran läpi, jotta mahdollinen irtokarva jäisi jo harjaan eikä huopuisi pesussa. Itse pesu aloitetaan kastelemalla turkki läpikotaisin, ei vain päältä valelemalla. Sen jälkeen hierotaan ja vaahdotetaan turkki hyvin käyttäen yleensä valkoiselle turkille tarkoitettua laimennettua shampoota jonka seassa on hiukan hoitoainetta. Jos turkki on kuivakka, käsittelen pahimmat paikat vielä pesun jälkeen hoitoaineella.
Itse pidän työläimpänä vaiheena huuhtelua. Ainakin minulla käy aina niin, että vaikka miten olet huuhdellut, löytyy kuivausvaiheessa aina saippuajämiä ja ei kun takaisin suihkuun.

Taikaviitan alla kuivattelemassa

Kuivausprosessi aloitetaan taikaviitalla (Rukka kylpyviitta) joka imee turkista uskomattoman määrän kosteutta ja vähentää huomattavasti kuivausaikaa. Kun olemme kuivatelleet viitan alla jonkin aikaa, on föönin vuoro.
Kunnon fööni on mielestäni samojeditaloudessa ehdottoman hyödyllinen hankinta. Samojedin paksu turkki alkaa helposti hautoa ihoa jos sen antaa kuivua itsekseen ja pahimmassa tapauksessa tuloksena on karvan ajelua vaativa ihotulehdus. Hyvällä tehoföönillä koiran kuivaa jopa alle tunnissa. Föönaus myös selvittelee karvat jo niin hyvin, että lopussa ei tarvitse kuin hiukkasen näyttää karstaa ja kampaa.

Lopputuloksena meillä on kaunis valkoinen samojedineiti

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mutta miten tällainen kaunokainen nyt sitten saadaan pidettyä puhtaana näyttelypaikalle saakka tällaisilla kurakeleillä? Siihen tarkoitukseen Pirre suosittelee Top Canisin Ratia mallistoon kuuluvaa kurapukua. Erinomaisen toimiva kokonaisuus jossa takki ja pöksyt ovat erikseen puettavat.

Viime aikojen kuulumiset

Taas tuota aikaa pääsi vierähtämään. Viljami on toipunut mukavasti ja tekee jo hyvänmittaisin lenkkejä. Ja käytiinhän me myös mätsärissä saalistamassa sininen nauha. Huomaa että koira on viettänyt pian puoli vuotta aika lailla omissa oloissaan käymättä missään tapahtumissa, niin sippi se oli tuon keikan jälkeen.
Koulu kannuksessa on käytännössä loppu paria kennelvuoroa lukuunottamatta. Täytyy myöntää että kyllä sinne on ikävä. Pipsallakin on selvästi patoutunutta intoa tehdä jotan, kun ei täällä kotosalla ole oikein mahdollisuuksia harrastella missään näin talvisaikaan kun kaikki on jäässä.
Joulun aika oli taas kerran melkoista sekamelskaa kun Pipsa juoksi tapansa mukaan juoksunsa juuri silloin.  Viljamilla oli koipi aika moisella koetuksella siinä sekoilussa.
Niin ja Pippis kävi pitkästä aikaa näyttelyissä. Jännitys oli aika moinen kun muisteli Jämsän viime kevään näyttelyä jossa neiti yritti koko ajan pois kehästä. Silloin tuloksena EH. Nyt vuorossa oli Parkanon ryhmänäyttely ja sama tuomari: Markku Kipinä.  Pipsa on muuttunut valtavasti viime kesän aikana ja se näkyi myös arvostelussa. Lisäksi kehävarmuus oli aivan valtavan hienoa katsottavaa, edes mittakeppi ei saanut aikaan mitään reaktioita. Tuloksena Avo ERI2, SA, "PN5"   :D Ei voi olla kuin tyytyväinen tuohon suoritukseen etenkin kun SA:N ei saanut kuin 5 narttua ja skaalaa käytettiin T:hen saakka.  Ei muuta kuin  uutta matoa koukkuun.

Jäähyväiset lastalle

Maanantaina oli viimein se päivä. Nimittäin Viljami kävi kontrolliröntgenissä ja sai jättää lastan klinikalle. Luutuminen oli lähtenyt hyvin käyntiin, mutta uusi luu on vielä hentoa, joten nyt täytyy olla ekstra varovainen. Viljami onkin saanut koko viikon olla mukana tunneilla eikä ole tarvinnut olla yksikseen kämpillä tai autossa. Kämpillähän tuo on kovin levoton, ja voisi teloa itsensä. Autossa taas on istuttu jo lastan ajan, joten olisiko nyt aika koittaa olla vähän mukana. Ainakin seuraavat neljä viikkoa pitäisi pitää poitsu vain lyhyillä ja rauhallisilla hihnalenkeillä. Ainakin vielä on onnistunut ja Viljami varoo itsekin jalkaa hyvin.

Koipi oli saanut lastapaketin alla jo kivasti karvaakin pintaan.

Ulkoiluissa lisätueksi hankin Back on track säärisuojan

Loppukevennys: Pipsa ja hänen oudot nukkuma-asentonsa

Pipsa harrastaa

Mitä enemmän on tullut ikää, sitä enemmän on alkanut selvitä, että jos ei tavoittele kuuta taivaalta Pipsa on kovin monipuolinen harrastuskoira. Tokossa on jopa kisattu (siitä ei tosin puhuta sen enempää), agility olisi hirmu hauskaa ja jos mamma osaisi ohjata, voisi siitä tullakin jotain. Valjakkoura on aloiteltu oikein lupaavasti viime viikonloppuna, pienestä koostaan huolimatta neiti tekee töitä kuin höyryveturi.

Pipari ja Pete töissä. Kuva:Pekka Linhola

 Ja onpa meillä alettu ajaa verijälkeäkin. Tiedä vaikka haettaisiin joskus MEJÄ tulos, kaikestahan saa haaveilla. Voin tosin vain kuvitella ihmisten naamat jos pamahtaisin kokeeseen sammarin kanssa.

Jäljellä on oltu, epäilemättä :)

Ja neiti on myös kehittynyt oikein kauniiksi. Kuva otettu Vaasan showhau mätsäreissä

Toipilas

11. Syyskuuta sattui jotain mikä olisi saanut jäädä sattumatta. Viljami hyppäsi lenkille lähdössä ihan normaalisti ojan yli, mutta jalka sattuikin pahaan paikkaan ja seurasi valtava huuto. Olin varma, että nyt meni kyynärpää palasiksi, ja ties mitä muuta. Koira itkee pellolla ja roikottaa toista etustaan.
Seuraavana päivänä suuntasimme eläinlääkäriin röntgeniin, mutta luut olivat ehjät. Ehdin jo huokaista helpotuksesta, mutta epäilykset heräsivät, kun turvotuksen laskettua alkoi ranteeseen ilmetä selkeä virheasento, aivan kuin ranne olisi ollut todella löysä.
16. syyskuuta Viljami pääsi tutkimuksiin seinäjoen eläinklinikalle ja tulos oli mammalle musertava. Ranne jouduttaisiin leikkaamaan ja todennäköisesti osittain jäykistämään. Siinä tilanteessa mietin hyvin paljon syntyjä syviä muutaman unettoman yön ajan. Tässäkö meni pojan lupaava näyttelyura ja toiveet Kansainvälisen muotovalion tittelistä. Edessä piti olla matka Tarton näyttelyyn ja mahdollisesti myös messariin, mutta kaikki valui hiekkaan. Koiralla, joka selvästi nauttii näyttelymatkoista ja esiintymisestä. ken väittää ettei koira voi nauttia sellaisesta voi tulla Viltsua katsomaan jos vielä kehiin pääsemme. Miten energinen poitsu edes sopeutuisi elämään jalan kanssa... Agilitya ei voi edes ajatella ja valjakotkin on juostu.
Ortopedi Jarmo Rintasalo leikkasi Viljamin 23. syyskuuta. Vein pojan yhdeksältä aamulla klinikalle, ja vietin elämäni pisimmät tunnit kierrellen seinäjokea ennenkuin kello 13 sain hakea toipilaan kotiin. Alkoi 6 viikkoa jalka lastassa. Siitä on nyt mennyt 3 ja hengissä on selvitty. Mitä leikkauksessa sitten selvisi? Ranteen pehmyttukikudokset olivat revenneet alimman nivelraon kohdalta, ja sinne jouduttiin tekemään toimenpiteitä. Jalka ei kuitenkaan jäykisty tönköksi. Nyt vain odotellaa  ja toivotaan että luutuminen tapahtuu kunnolla.

2. päivä leikkauksesta ja alkoi jo vähän naurattaa

Ollaan nyt käyty lastan vaihdossa kerran ja samalla otettiin tikit pois. Karmea kalkkunankoipi siellä paketin alla oli, todisteena kuva.



Aika tulee näyttämään palautuvatko Viljamin liikkeet miten puhtaiksi, olisiko mahdollista osallistua edes mätsäreihin. Mutta pääasia olisi se, että Viljami voisi elää täysipainoista kotikoiran elämää meidän tärkeänä perheenjäsenenä ja onhan sitä aktivoivia lajeja, jotka eivät kuormita raajoja niin kovasti ja joissa liikkeet ei ole niin tärkeät. Itsestään selvää oli, että poikaa lähdetään kuntoon laittamaan, maksoi mitä maksoi. Viljami on meille niin suunnattoman tärkeä.
Suunnattoman tuen ja avun sain kasvattajaltamme Virpiltä ja koko Frostbite's porukalta tämän sattuessa. Ihanat mukana elävät toisten kasvattien omistajat ja kasvattaja ovat kullan arvoisia. Siitä iso kiitos ja halaus teille kaikille jos satutte lueskelemaan <3 Ilman teitä tämä kaikki olisi ollut vielä monin verroin raskaampaa kantaa. Mutta aika näyttää, ehkä tästä vielä noustaan entistä ehompana ja sitten se on oksat pois ja pala latvaakin ja ne valkoiset ruusukkeet haetaan vaikka kuusta :)

Täällä taas

Viimeksi oon kirjoitellut Seinäjoki KV:sta. No, Seinäjoki KV 2013 on ens viikonloppuna, mutta meiltä ei nyt osallistu kumpikaan. Pippis on kalju ja Viljami on sairaslomalla, josta ihan oma postaus hetken kuluttua.
Vuoteen on mahtunut mahdottomasti kaikenlaista. Pipsa on todettu virallisesti herkkävatsaiseksi neidiksi, joka oli huonovointinen koko kevään, kunnes löydettiin vatsaa rauhoittava lääkekuuri jonka jälkeen onkin syöty kuin hevonen.
Viljami säikäytti keväällä kehittämällä hännäntyveen hyvin tulehtuneen rasvapatin, joka jouduttiin leikkaamaan ja kierrättämään ihan patologin kautta. Onneksi kyse oli vaarattomasta löydöksestä jonka alkusyy saattoi olla Piparin hammas...
Kesäloman aikana rohkaisimme mielemme ja osallistuimme Pipsan kanssa ihan oikeaan TOKO kokeeseen. No, se meni miten meni, meidän suoritusaika oli 22.30, mielestäni älytön aika ALO luokalle, ja Pipsa oli jo aivan nukuksissa. Paikkamakuu meni silmät kiinni ja seuraamisethan se nollais täysin kun oli aivan unella. Mutta saatiin kuin saatiinkin revittyä nippa nappa 3-tulos :D
Viljami ehti ennen loukkaantumista käydä kolmesti näyttelyissä. Tuurissa PU2, Ylivieskassa upeasti ROP ja Isossakyrössä PU2.  Tarkoitus oli lähteä Marraskuussa Tartoon CACIBeja metsästämään, mutta se muuttui nyt mamman virkistysmatkaksi...