Tekohengitystä

Päätin tekohengittää käsityöblogini, samalla voisin tekohengittää myös tämän koirapuolen blogin.
Ihan jo senkin kunniaksi että Pipsani, joka säikäytti pari viikkoa sitten iohan huolella, ei ehkä olekaan heittämässä henkeään. Ehkä.. En uskalla nuolaista ennen kuin taas tipahtaa. Sen voin kertoa että olemme taas kartuttaneet klinikan kassa kiitettävästi. Kävimme nimittäin neidin kanssa tarkastuksessa pienen vaisuuden takia (ylläri ylläri, tuntuu olevan joka vuosi samaan aikaan) ja otatin samalla verikokeet koska Pipsan Maya-sisko menehtyi kesällä äkilliseen haimatulehdukseen/kasvaimeen. Haima oli kunnossa, mutta verikokeessa kalium ja natrium arvot heittivät häränpyllyä ihan huolella. Toista ei saatu mitattua ja toinen paukkui yli rajojen.. Tästä alkoi suuri huoli ja murhe, koska arvot olivat hengenvaaralliset. Epäiltiin addisonin tautia. Ihme vain miten koira oli niin hyvässä kunnossa. Parin päivän päästä tästä kävimme nesteytyksessä ja kontrollissa. Arvot olivat palautuneet normaaliksi... Mysteeri mikä mysteeri. Oliko oikeasti jokin ohimenevä häiriö vai oliko mitään ollenkaan. Joka tapauksessa parin viikon päästä mennään vielä yhteen kontrolliin ja toivotaan että arvot ovat edelleen kunnossa.
Kaikenkaikkiaan kamala episodi, joka kuitenkin herätti emäntää taas mukavasti. Koira ja sen kanssa harrastaminen ei ole itsestäänselvyys. Jos joskus saamme avo luokan uudet liikeet haltuun ja pääsemme kisakentälle, se koe tehdään suurella sydämellä siitä silkasta onnesta että Pipsa on vielä siinä rinnalla. Samoin seuraavat näyttely, me kierrämme sen kehän yhdessä niin onnellisina siitä että olemme vielä siinä.  Mutta kuten sanottua, paras lopettaa tämäkin postaus sanoihin ei nuolaista ennen kuin tipahtaa. Koska mun tuuri vain on....

Murphyn laki

Monet lienevät joskus kuulleet ainakin mainittavan Myrphyn laista: Kun jokin alkaa mennä pieleen, se sitten myös menee. Meillä tämä kyseinen laki on nyt iskenyt kyllä pahemman kerran.
Pipsa on oireillut pitkin syksyä vatsaansa ollen normaalia rauhallisempi ja osoittamalla oireita närästyksestä röyhtäilemällä ja nieleskelemällä ahkerasti. Joulun vietto meillä aloitettiinkin sitten aatonaattona vatsatähystyksellä, kun aloin jo kuvitella vaikka ja mitä kamalia tauteja. Kyllähän sieltä vatsalaukusta punoitusta löytyi, joten neiti nauttii nyt lääkekuuria moiseen vaivaan. Ainakin pientä piristymistä on tapahtunut.
Joulunpyhinä sitten Viljami alkoi hinkata ja sirrittää silmäänsä. Päivystyksestä saatiin ensiapuneuvot, mutta vasta muutaman päivän kuluttua päästiin näyttämään silmää klinikalle. Haavahan siellä oli sarveiskalvossa ja nyt on tippakuurit päällä. Jännityksellä odotan, miten pitkän taistelun takana tuon silmän toipuminen on. Monta tarinaa olen kuuluut pitkittyneistä sarveiskalvohaavoista, joten toivoa sopii että edes jokin menisi nyt nappiin.
Klinikka voisi nyt laittaa meille vaikka kanta-asiakaskortin, niin monta kertaa siellä on syksyn aikana käyty. Omat hermot alkaa olla aika heikoilla ja mieli väsynyt, kun koko ajan on huoli jommasta kummasta. Toivottavasti uusi vuosi toisi helpotuksen näihin vaivoihin ja saataisiin Pipsakin taas omaksi touhukkaaksi itsekseen. Elokuun uudet tokosäännötkin innostaisivat vään vaikka kilpailemaan. Vatsavaivojen takia meni avossa pari koettakin penkin alle, kun tuntuu että stressi laukaisee oireilua.

Jäähyväiset alokkaalle

Pipsa käväisi Uudessakaarlepyyssä hakemassa itselleen kolmannen ykköstuloksen putkeen ja sitä kautta TK1 koulutustunnuksen. Täytyy myöntää, että vaikka moni koiraharrastaja tähtää paljon korkeammalle eikä edes hanki alimpien luokkien koulareita, on tuolla minulle sammarin kanssa kisaavana iso merkitys. Meitä samojedin kanssa kisaavia ei ole monta, ja tuomaritkin ovat minulle sanoneet kokeen jälkeen, että ei sinulla se maailman helpoin tokorotu ole. Ei ehkä ole, mutta niin paljon minä nautin Pipsan kanssa tekemisestä, etten vaihtaisi mistään hinnasta pois. Välillä onnistutaan melkein nappiin, niinkuin nyt, välillä taas koira päättää, että tänään ei ole oikein tokotuulella.
Todella tyytyväinen olin Pipsaan tässä kokeessa siinäåkin, että alokkaan koiria oli 15 ja Pipsa niistä 13. Ajattelin että se väsähtää jo odotteluun, vaikka onkin autossa. Ei suinkaan, Pipsa oli oikein reipas. Nyt olen tainnut löytää myös sen oikean hetken ottaa koira esille. Se tapahtuu ihan edellisen suorituksen alussa. Sitten viritetään epävarmimmat liikkeet ja ilman suurempia kommervenkkejä kehään. Näin toimi ainakin nyt loistavasti. 
Pipsa on viime aikoina ollut todella innokas treenaaja ja tekijä. Lienevätkö avon uudet liikkeet piristäneet. Ja tokihan sitä tuli kesähelteillä pidettyä aika lailla kesälomaa.
Avoin luokka startataan hieman turhan aikaisin, nimittäin ensi sunnuntaina Vöyrillä. En ajatellut siellä vielä avoimessa kisaavani. No, menemme sillä asenteella että haemme kokemusta uusien liikkeiden teosta kisatilanteessa ja tuntumaa, paljonko niitä täytyy vielä treenailla.  Koska en todellakaan usko kovin suureen onnistumiseen, olen luvannut , että jos Pipsa saa ykkösen, alan opettaa voittajan tunnaria :P Onneksi uskon ettei minun tarvitse tätä lupausta ihan heti toteuttaa.

Huh hellettä

Tänä kesänä on loppuviimein tarjennut oikein hyvin, ei ole pahemmin viime viikkoina tarvinnut palella. Koirat meillä ovat selvinneet helteestä lähinnä uimisen voimalla. Viljami on nauttinut suunnattomasti koko kesän kun on saanut uida paljon, ja yhtenä kauniina hellepäivän se sitten loksahti Pipsallakin, siitä tuli yks kaks vaan uimarikoira. Ei se niin pöpi ole kuin Viljami tuon veden kanssa, mutta nykyään Pipsa joka ennen pelkäsi vettä, voi hiekkakuopalla ollessa yhtäkkiä vain omin päin pulahtaa uimasilleen. Kerran sitä on jo saanut huudella keskeltä monttua rantaa kohti.

Rantaleijona Pipsa ja Viljamilta lainatut liian suuret liivit...

Pipsan kanssa tehtiin heinäkuussa myös yksi keikka tokokisoihin. Itse en ollut suoritukseen ollenkaan tyytyväinen, mutta koska oli helteinen ilta, annan Pipsalle paljon anteeksi. Kaiken muun se suoritti oikein mallikkaasti, mutta seurata ei oikein jaksanut. Kaikesta huolimatta nippa nappa ALO 1 ja kolmos sija :) Siellä se koulutustunnus ja avoin luokka häämöttävät yhden ykköstuloksen päässä. Avoimen liikkeitä onkin nyt koetettu iltahämärissä jo hiukan hioa kuntoon.

Kun kerran saadaan palkinto, vaatii tilanne toki valokuvan ;)

Viikonloppuna häämöttääkin sitten kauan odotettu World dog show Helsingissä. Meidän kalusto ei toki sinne jalkaudu, mutta itse täytyy mennä tekemään hieman ostoksia, kerrankin niin, että tiedän etukäteen jo monta hankittavaa asiaa.

Koiven tarina

Viljamin loukkaantumisesta alkaa olla 9 kuukautta aikaa. Kevään ajan pyörittelin aihetta opinnäytetyön merkeissä ja ajattelin, että voisin julkaista koko työn blogissani, josko siitä olisi apua jollekin joka kohtaa samanlaisen vamman. Itse kaipasin loukkaantumisen sattuessa tietoa todella paljon, mutta aika vähän vastaavia tapauksia tuli vastaan.
Linkin takaa löytyy 30 sivua tarinaa siitä, millaisen matkan me olemme tähän mennessä Viljamin jalan kanssa kulkeneet. Tällä hetkellä elämä hymyilee, Viljami elää kivutonta ja täysipainoista elämää porskuttaen täyttä vauhtia onnellisena. Viimeksi tänään on kiidetty täyttä laukkaa :) 

Koiran ranteen pehmytkudosvauriosta kuntoutuminen

Elämäni koirat

Pipsan kanssa treenaillessani tuli mieleeni, miten tähän on tultu. Mitkä asiat ovat johtaneet siihen että minusta on tullut niin suuri koirien ystävä. Suurin asia ovat varmasti olleet juuri nämä elämäni koirat.

Mölli

Ihan ensimmäinen koirakokemukseni joka oli meillä jo kun synnyin. Mölli oli sekarotuinen kuin mikä, ja lauhkea kuin lammas. Harmikseni en mistään löydä nyt kuvaa jossa istun pienenä tyttönä tuon ison sekarotuisen vierellä. Mölliä en kunnolla edes muista, niin pieni olin kun koira jouduttiin ilmeisesti halvaantumisen takia lopettamaan. Sen muistan miten ollaan oltu sitä hautaamassa ja olen halunnut nähdä sen viimeisen kerran. Mutta tuosta karvaturrikasta se ajatus on ilmeisesti lähtenyt :)











Roope  21.2.1992-22.2.2006

Tässä kohdassa vanhempani todennäköisesti tekivät sen suuren virheensä kun Möllin jälkeen hankkivat meille koiran. Sekarotuinen tervun ja collien sekoitus Roope oli se jonka kanssa kasvoin pikku tytöstä lukiolaiseksi asti. Koska minulla ei ole sisaruksia, vietin aika paljon aikaa tämän koiran kanssa leikkien ja puuhastellen kaikenlaista. En minä mistään koulutuksesta mitään tiennyt ja Roope olikin enemmän ulkokoira, mutta kun olin niin iso että aloin pärjätä sille, kävimme lenkeillä ja höpsöttelimme jotain agilityn tapaista ja paljon muuta. Roope oli niin terve kuin vain koira voi olla, ei koskaan mitään ongelmia ja harmittaakin, kun sen potentiaalia harrastuskoirana ei koskaan tullut testattua. Itsekseen se poiskin nukkui, päivä sen jälkeen kun oli täyttänyt 14v.
Roope oli luonteeltaan aika aktiivinen eikä viihtynyt sisällä kuin pienen hetken kerrallaan. Silti sen kanssa tuli vietettyä useampi tunti päivässä ja Roopen kuoltua välitön ajatus oli, että uusi koira täytyy saada.








Santtu 5.6.2006-7.11.2009


Roopen jälkeistä koloa tuli paikkaamaan Santtu joka oli mahdollisesti nöffin ja labradorin sekoitus jolla oli
valtavan suuri sydän. Santtu eli arjessamme mukana oikeastaan miltei koko ajan. Päinvastoin kuin Roope, Santtu oli sisäkoira ja vietti tarhassa vain päivät. Myös Santtu oli luonteeltaan äärimmäisen lempeä ja ihana. Santussa oli vain yksi miinus, nimittäin terveys. Jo alle vuotikkaana alkoi allergia oireilla ja alle kaksivuotiaana puhkesi paha epilepsia joka lopulta lääkityksestä huolimatta johti menehtymiseen vain 3,5 vuotiaana.

Santtu oli se joka lopullisesti teki minusta koiraihmisen. Tuon koiran jälkeen en olisi voinut ajatellakaan mitään muuta. Santun kanssa myös opin arvostamaan koiran terveyttä. Lisäksi se oli ensimmäinen koira jonka olin itse hankkinut ja pennusta saakka opettanut tavoille. Siinä oli yksi niitä koiria joka jätti syvän tassunjäljen sydämeen. Vasta tänä vuonna olen pystynyt laittamaan seinälle Santun kuvan ilman että sen katsominen aiheuttaa suuren surun tunteen. Se kertonee jotain kiintymyksestä tuohon olentoon.





Viljami  8.1.2010

Se suurten saappaiden täyttäjä Santun jälkeen. Koska Santtu oli niin sairas, halusin seuraavasta koirasta sellaisen että sen sukutaustat olisivat sairauksien suhteen tiedossa, ettei ainakaan ehdoin tahdoin sairasta koiraa hankittaisi. Päädyimme tällä kertaa puhdasrotuiseen koiraan ja alkoi rodun mietintä. Santun silmät olivat aina olleet nauravat ja lempeät. Isä halusi nauravaisen koiran. Itseäni oli miellyttänyt Santun olemus ja katselin aluksi hoffia. Minulla ei kuitenkaan koulutuskokemusta loppuviimein ollut kovinkaan paljon joten uskallus ei riittänyt. Äiti se sitten oli joka samojedia ehdotti. Todettiin että siinähän oli just se mitä haluttiin. Lempeä kotikoira nauravaisella ilmeellä. Ja ei kun etsimään kasvattajia. Joku kumman sattuma sekin oli, että Kauhavalle Frostbite's kenneliin oli sinä talvena tulossa pentuja. Siis ihan suurin piirtein meidän nurkan taakse. Sen kummemmin kasvattajan taustoja selvittelemättä laitoin sähköpostia ja soittelin, enhän minä nyt tajunnut että jotain olisi voinut tarkistaa :) Pentueen syntymän jälkeen meille sitten varattiin urospentu. Ja ei olisi voinut paremmin natsata. Sain hienon koiran ja kasvattajan jonka kanssa yhteistyö toimii sekä löysin ainakin yhden omista roduistani, upean samojedinkoiran <3  Viljami nyt ei aina temperamenttisen luonteessa kanssa ole se helpoin kotikoira mutta tämän jälkeen varmasti uskaltaisin sen howavartinkin hankkia :)
Viljamin mukana olen lähtenyt näyttelymaailmaan ja rotukoira on myös avannut ihan uusia ulottuvuuksia. On saanut paljon uusia ystäviä ja tuttuja muiden kasvatinomistajien ja samaa rotua harrastavien  keskuudesta ja päässyt sisälle sellaisiin asioihin joita en tiennyt olevaksikaan.


Pipari  31.10.2011

Vastusta nyt sitten tämmöistä

Ja vielä se meidän perheen voisiko sanoa vahinkolapsi :) Meille piti riittää yksi koira. Salaisissa haaveissa saattoi joskus vilahtaa toinen samojedi, mutta ei tosissaan. Kunnes: eräänä kauniina talvi-iltana sain viestin 
"Haluaisitko ottaa Jaden pennun sijoitukseen". Ai kamala mikä tunne. Alkoi hirmuinen huopaaminen ja soutaminen ja porukoitten pehmitys. Jos en olisi ollut kannuksessa koulussa ja se homma Viljamin kanssa niin haastavaa, tuskin olisin koskaan onnistunut. Kävin Pipsaa katsomassakin ja edelleen mietin ja mietin. 21.1.2012 minä sitten vielä varmaan puolittain ilman lupaakin hain Pipsan. Äiti oli sitä mieltä että meille riittää yksi koira. No, sieltä tuli sellainen sydänten sulattaja että siitä asiasta ei ole sen koomin puhuttu. Ja tuli muuten myös  sellainen tehopakkaus että en olisi ikinä uskonut. Pipsa on jo tähän mennessä vienyt minut tokokentille ja mihin tuo vielä viekään jää nähtäväksi.
Pipsa on myös ensimmäinen narttu meidän taloudessa ja on opettanut narttukoirien kommervenkit. Toisaalta se on niin kuuliainen verrattuna Viljamiin että uskallan väittää ettei Pipsa jää ainoaksi tyttöseksi :)  Pipsassa varmaan kaikista eniten rakastan sen energisyyttä. Yksikään koira ennen Pipsaa ei meillä ole ollut näin virtaisa. Tämä koira todella elää 100 lasissa <3 Toisekseen Pipsa on hirveän rehellinen. Jos joku asia ei miellytä sitä, se näyttää sen. Tuota koiraa on aika helppo lukea :)

Viljamin comeback

4.5 oli viimein Viljamin suuri päivä. Lähdimme Maalahden ryhmänäyttelyyn kokeilemaan mitä jalasta sanotaan ja miten se kehässä kestää. Viikkoa aiemmin saimme eläinlääkäriltä puhtaat paperit ja lausunnon, ettei jalassa ole kipuja tai mitään muuta mikä estäisi näyttelyyn osallistumisen sillä kysymys on kuitenkin traumaperäisestä, ei rakenteellisesta vammasta.
Pu kehässä oli jalassa nähtävissä pientä väsymistä minkä jotkut huomasivatkin, mutta tuomari joko ei tai sitten ymmärsi tilanteen (ei se kyllä tainnut vammasta tietää). Viljami yllätti ja sijoittui lopulta VSP:ksi.

Viimein kehässä, onnellinen poika :) Kuva:Pekka Linhola

Kärventynyttä sammarintassua. Haisi muuten kauhealta

Pipsa sen sijaan on vaihtanut karvansa ja on perin kalju. Näyttelyihin osallistumisen edestä se onkin sitten sählännyt. Tänä aamuna meni nurin kukkapurkki ja viikko sitten neiti kokeili hiilillä kävelyä, onneksi vähäisin vaurioin.
Mutta on me treenattukin. Pipsalle ongelmallinen nouto on otettu nyt työn alle ja myös ruutua on hiukan kokeiltu vaihtelun vuoksi. Huomenna meillä alkaakin agilitykurssi, josko saataisiin estevarmuutta matkaan mukaan enemmän.

Pirre vauhdissa :)

Tässä meidänkin liepeillä (no muutaman kilometrin päässä) on nähty ihan ilmi elävä karhu, joten taidan pysytellä kiltisti poissa metsistä tänä kesänä. Pipsa vähintään päättäisi kokeilla karhukoiran taitojaan, onhan se taljan jo haukkunu pystyyn.  Metsän sijaan ollaan viime aikoina lenkkeilty hiekkakuopilla ja voi että kun koirat tykkää. Ainoa miinus on se, että siellä on myös vettä ja Viljamihan sitten ui.... Loppuun muutama tunnelmapala viimeisimmältä retkeltä.

Viljami nauttii

Rantaleijonat

Pipsa peilailee

Viljami vauhdissa

Koekauden avaus

Viime tekstissä mietin, mihin kantaa Pipsan uusi into tehdä tokoa. No, se nähtiin tänään Kaustisella. Uusi into kantoi 167 pisteeseen ja Alo 1 tulokseen. Olen kyllä tyttöön enemmän kuin tyytyväinen, niin hienosti meni seuraamiset ja kaikki. Mutta jotain totta kai täytyy jäädä kaivelemaan, nimittäin hyppy... Sinne meni meidän KP kun hyppy olikin yllättäen punainen ja ihan erilainen kuin mihin Pipsa on tottunut. Nyt ei auta kuin rakentaa itselle vähän kevyempi variaatio hypystä ja ryhtyä treenaamaan sitä eri värisenä  :) Harmittaa kovasti kun Pipsan suorituksesta ei nyt ole videota eikä edes kuvia, kerrankin siihen olisi ollut aihetta. Mutta josko sitten seuraavalla kerralla :)

Palkintoporsas

Pohjanmaan samojedistit palkitsi vuosikokouksessaan vuoden aikana ansioituneita jäsenten omistuksessa olevia koiria. Minulla oli ilo käydä Pipsan kanssa pokkaamassa Vuoden tokokoiran palkinto. Pipsan koemäärä kertoo jotain siitä, että sammareita ei liiemmälti tokokokeissa näe, kun sillä tällaisen tunnunstuksen saa. Mutta mukava kannustinhan tämä oli taas uusia haasteita ajatellen.
Pipsan kanssa on treenailtu tokoa viime aikoina aina silloin kun on sattunut huvittamaan. Ilokseni olen huomannut, että kun ei treenaa niin kauhean intensiivisesti, Pipsa tekee mielellään myös ilman palkkaa pelkästä tekemisen ilosta. Ollaan menty siis jossain asiassa eteenpäin. Saa nähdä mihin tämä nyt sitten kevään kokeissa kantaa.

Valkopyykkiä

Aina toisinaan, etenkin tällaisilla kurakeleillä valkoisen koiran omistaja törmää ihmettelyyn "Miten saat sen pidettyä noin valkoisena". Ja lähes poikkeuksetta tämä ihmettely osuu aikaan, kun koira on omistajansa mielestä jo hirveän likainen. Toinen vakiototeamus sammarin kohdalla on "mahtaa tuossa turkissa olla iso työ".
Itse asiassa en ainakaan itse pidä samojedia turkiltaan kovin työläänä. Paljon työläämpiä ovat esimerkiksi monen pienen rodun edustajat, joita trimmataan ja ne rodut joiden turkit nyytitetään jotta ne pysyisivät puhtaina ja kunnossa näyttelypaikalle.
Sammari ei tarvitse sen kummempaa käsittelyä kuin säännöllisen harjauksen ja pesun silloin tällöin. Turkki on likaa hylkivä, eli kun kurainenkin sammari kuivuu, kura varisee pois.
Kunnon näyttelykunnostus ei sekään vie parhaimmillaan aikaa kuin parisen tuntia.

Pipsa ennen kunnostusta

Aloitan itse aina näyttelykunnostuksen siitä, että ennen pesua harjaan koiran läpi, jotta mahdollinen irtokarva jäisi jo harjaan eikä huopuisi pesussa. Itse pesu aloitetaan kastelemalla turkki läpikotaisin, ei vain päältä valelemalla. Sen jälkeen hierotaan ja vaahdotetaan turkki hyvin käyttäen yleensä valkoiselle turkille tarkoitettua laimennettua shampoota jonka seassa on hiukan hoitoainetta. Jos turkki on kuivakka, käsittelen pahimmat paikat vielä pesun jälkeen hoitoaineella.
Itse pidän työläimpänä vaiheena huuhtelua. Ainakin minulla käy aina niin, että vaikka miten olet huuhdellut, löytyy kuivausvaiheessa aina saippuajämiä ja ei kun takaisin suihkuun.

Taikaviitan alla kuivattelemassa

Kuivausprosessi aloitetaan taikaviitalla (Rukka kylpyviitta) joka imee turkista uskomattoman määrän kosteutta ja vähentää huomattavasti kuivausaikaa. Kun olemme kuivatelleet viitan alla jonkin aikaa, on föönin vuoro.
Kunnon fööni on mielestäni samojeditaloudessa ehdottoman hyödyllinen hankinta. Samojedin paksu turkki alkaa helposti hautoa ihoa jos sen antaa kuivua itsekseen ja pahimmassa tapauksessa tuloksena on karvan ajelua vaativa ihotulehdus. Hyvällä tehoföönillä koiran kuivaa jopa alle tunnissa. Föönaus myös selvittelee karvat jo niin hyvin, että lopussa ei tarvitse kuin hiukkasen näyttää karstaa ja kampaa.

Lopputuloksena meillä on kaunis valkoinen samojedineiti

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mutta miten tällainen kaunokainen nyt sitten saadaan pidettyä puhtaana näyttelypaikalle saakka tällaisilla kurakeleillä? Siihen tarkoitukseen Pirre suosittelee Top Canisin Ratia mallistoon kuuluvaa kurapukua. Erinomaisen toimiva kokonaisuus jossa takki ja pöksyt ovat erikseen puettavat.

Viime aikojen kuulumiset

Taas tuota aikaa pääsi vierähtämään. Viljami on toipunut mukavasti ja tekee jo hyvänmittaisin lenkkejä. Ja käytiinhän me myös mätsärissä saalistamassa sininen nauha. Huomaa että koira on viettänyt pian puoli vuotta aika lailla omissa oloissaan käymättä missään tapahtumissa, niin sippi se oli tuon keikan jälkeen.
Koulu kannuksessa on käytännössä loppu paria kennelvuoroa lukuunottamatta. Täytyy myöntää että kyllä sinne on ikävä. Pipsallakin on selvästi patoutunutta intoa tehdä jotan, kun ei täällä kotosalla ole oikein mahdollisuuksia harrastella missään näin talvisaikaan kun kaikki on jäässä.
Joulun aika oli taas kerran melkoista sekamelskaa kun Pipsa juoksi tapansa mukaan juoksunsa juuri silloin.  Viljamilla oli koipi aika moisella koetuksella siinä sekoilussa.
Niin ja Pippis kävi pitkästä aikaa näyttelyissä. Jännitys oli aika moinen kun muisteli Jämsän viime kevään näyttelyä jossa neiti yritti koko ajan pois kehästä. Silloin tuloksena EH. Nyt vuorossa oli Parkanon ryhmänäyttely ja sama tuomari: Markku Kipinä.  Pipsa on muuttunut valtavasti viime kesän aikana ja se näkyi myös arvostelussa. Lisäksi kehävarmuus oli aivan valtavan hienoa katsottavaa, edes mittakeppi ei saanut aikaan mitään reaktioita. Tuloksena Avo ERI2, SA, "PN5"   :D Ei voi olla kuin tyytyväinen tuohon suoritukseen etenkin kun SA:N ei saanut kuin 5 narttua ja skaalaa käytettiin T:hen saakka.  Ei muuta kuin  uutta matoa koukkuun.

Jäähyväiset lastalle

Maanantaina oli viimein se päivä. Nimittäin Viljami kävi kontrolliröntgenissä ja sai jättää lastan klinikalle. Luutuminen oli lähtenyt hyvin käyntiin, mutta uusi luu on vielä hentoa, joten nyt täytyy olla ekstra varovainen. Viljami onkin saanut koko viikon olla mukana tunneilla eikä ole tarvinnut olla yksikseen kämpillä tai autossa. Kämpillähän tuo on kovin levoton, ja voisi teloa itsensä. Autossa taas on istuttu jo lastan ajan, joten olisiko nyt aika koittaa olla vähän mukana. Ainakin seuraavat neljä viikkoa pitäisi pitää poitsu vain lyhyillä ja rauhallisilla hihnalenkeillä. Ainakin vielä on onnistunut ja Viljami varoo itsekin jalkaa hyvin.

Koipi oli saanut lastapaketin alla jo kivasti karvaakin pintaan.

Ulkoiluissa lisätueksi hankin Back on track säärisuojan

Loppukevennys: Pipsa ja hänen oudot nukkuma-asentonsa

Pipsa harrastaa

Mitä enemmän on tullut ikää, sitä enemmän on alkanut selvitä, että jos ei tavoittele kuuta taivaalta Pipsa on kovin monipuolinen harrastuskoira. Tokossa on jopa kisattu (siitä ei tosin puhuta sen enempää), agility olisi hirmu hauskaa ja jos mamma osaisi ohjata, voisi siitä tullakin jotain. Valjakkoura on aloiteltu oikein lupaavasti viime viikonloppuna, pienestä koostaan huolimatta neiti tekee töitä kuin höyryveturi.

Pipari ja Pete töissä. Kuva:Pekka Linhola

 Ja onpa meillä alettu ajaa verijälkeäkin. Tiedä vaikka haettaisiin joskus MEJÄ tulos, kaikestahan saa haaveilla. Voin tosin vain kuvitella ihmisten naamat jos pamahtaisin kokeeseen sammarin kanssa.

Jäljellä on oltu, epäilemättä :)

Ja neiti on myös kehittynyt oikein kauniiksi. Kuva otettu Vaasan showhau mätsäreissä

Toipilas

11. Syyskuuta sattui jotain mikä olisi saanut jäädä sattumatta. Viljami hyppäsi lenkille lähdössä ihan normaalisti ojan yli, mutta jalka sattuikin pahaan paikkaan ja seurasi valtava huuto. Olin varma, että nyt meni kyynärpää palasiksi, ja ties mitä muuta. Koira itkee pellolla ja roikottaa toista etustaan.
Seuraavana päivänä suuntasimme eläinlääkäriin röntgeniin, mutta luut olivat ehjät. Ehdin jo huokaista helpotuksesta, mutta epäilykset heräsivät, kun turvotuksen laskettua alkoi ranteeseen ilmetä selkeä virheasento, aivan kuin ranne olisi ollut todella löysä.
16. syyskuuta Viljami pääsi tutkimuksiin seinäjoen eläinklinikalle ja tulos oli mammalle musertava. Ranne jouduttaisiin leikkaamaan ja todennäköisesti osittain jäykistämään. Siinä tilanteessa mietin hyvin paljon syntyjä syviä muutaman unettoman yön ajan. Tässäkö meni pojan lupaava näyttelyura ja toiveet Kansainvälisen muotovalion tittelistä. Edessä piti olla matka Tarton näyttelyyn ja mahdollisesti myös messariin, mutta kaikki valui hiekkaan. Koiralla, joka selvästi nauttii näyttelymatkoista ja esiintymisestä. ken väittää ettei koira voi nauttia sellaisesta voi tulla Viltsua katsomaan jos vielä kehiin pääsemme. Miten energinen poitsu edes sopeutuisi elämään jalan kanssa... Agilitya ei voi edes ajatella ja valjakotkin on juostu.
Ortopedi Jarmo Rintasalo leikkasi Viljamin 23. syyskuuta. Vein pojan yhdeksältä aamulla klinikalle, ja vietin elämäni pisimmät tunnit kierrellen seinäjokea ennenkuin kello 13 sain hakea toipilaan kotiin. Alkoi 6 viikkoa jalka lastassa. Siitä on nyt mennyt 3 ja hengissä on selvitty. Mitä leikkauksessa sitten selvisi? Ranteen pehmyttukikudokset olivat revenneet alimman nivelraon kohdalta, ja sinne jouduttiin tekemään toimenpiteitä. Jalka ei kuitenkaan jäykisty tönköksi. Nyt vain odotellaa  ja toivotaan että luutuminen tapahtuu kunnolla.

2. päivä leikkauksesta ja alkoi jo vähän naurattaa

Ollaan nyt käyty lastan vaihdossa kerran ja samalla otettiin tikit pois. Karmea kalkkunankoipi siellä paketin alla oli, todisteena kuva.



Aika tulee näyttämään palautuvatko Viljamin liikkeet miten puhtaiksi, olisiko mahdollista osallistua edes mätsäreihin. Mutta pääasia olisi se, että Viljami voisi elää täysipainoista kotikoiran elämää meidän tärkeänä perheenjäsenenä ja onhan sitä aktivoivia lajeja, jotka eivät kuormita raajoja niin kovasti ja joissa liikkeet ei ole niin tärkeät. Itsestään selvää oli, että poikaa lähdetään kuntoon laittamaan, maksoi mitä maksoi. Viljami on meille niin suunnattoman tärkeä.
Suunnattoman tuen ja avun sain kasvattajaltamme Virpiltä ja koko Frostbite's porukalta tämän sattuessa. Ihanat mukana elävät toisten kasvattien omistajat ja kasvattaja ovat kullan arvoisia. Siitä iso kiitos ja halaus teille kaikille jos satutte lueskelemaan <3 Ilman teitä tämä kaikki olisi ollut vielä monin verroin raskaampaa kantaa. Mutta aika näyttää, ehkä tästä vielä noustaan entistä ehompana ja sitten se on oksat pois ja pala latvaakin ja ne valkoiset ruusukkeet haetaan vaikka kuusta :)

Täällä taas

Viimeksi oon kirjoitellut Seinäjoki KV:sta. No, Seinäjoki KV 2013 on ens viikonloppuna, mutta meiltä ei nyt osallistu kumpikaan. Pippis on kalju ja Viljami on sairaslomalla, josta ihan oma postaus hetken kuluttua.
Vuoteen on mahtunut mahdottomasti kaikenlaista. Pipsa on todettu virallisesti herkkävatsaiseksi neidiksi, joka oli huonovointinen koko kevään, kunnes löydettiin vatsaa rauhoittava lääkekuuri jonka jälkeen onkin syöty kuin hevonen.
Viljami säikäytti keväällä kehittämällä hännäntyveen hyvin tulehtuneen rasvapatin, joka jouduttiin leikkaamaan ja kierrättämään ihan patologin kautta. Onneksi kyse oli vaarattomasta löydöksestä jonka alkusyy saattoi olla Piparin hammas...
Kesäloman aikana rohkaisimme mielemme ja osallistuimme Pipsan kanssa ihan oikeaan TOKO kokeeseen. No, se meni miten meni, meidän suoritusaika oli 22.30, mielestäni älytön aika ALO luokalle, ja Pipsa oli jo aivan nukuksissa. Paikkamakuu meni silmät kiinni ja seuraamisethan se nollais täysin kun oli aivan unella. Mutta saatiin kuin saatiinkin revittyä nippa nappa 3-tulos :D
Viljami ehti ennen loukkaantumista käydä kolmesti näyttelyissä. Tuurissa PU2, Ylivieskassa upeasti ROP ja Isossakyrössä PU2.  Tarkoitus oli lähteä Marraskuussa Tartoon CACIBeja metsästämään, mutta se muuttui nyt mamman virkistysmatkaksi...

Seinäjoki KV

Viljami kävi päättämässä hyvin menneen näyttelyvuotensa Seinäjoen kansainvälisessä koiranäyttelyssä hyvin tuloksin. 17 uroksen joukosta poika saavutti tuloksen VAL ERI 3 SA PU4 :) Tähän olen hyvin tyytyväinen samoin kuin koko vuoteen. Laatuoarvosteluissa ei tänä vuonna ole tullut muuta kuin pelkkää ERI:ä. Lisäksi mukaan mahtui Keuruun ja Kokkolan sertit ja Kokkolassa valioituminen.
Piparin kanssa on keskitytty lähinnä tokoon. Ja sen lisäksi viime viikkona toipumaan masutaudista joka iski kuin salama kirkkaalta taivaalta lauantai-iltana. Sitä onkin tässä paranneltu koko viikko ja vasta tänään palattiin vähän edes treenailemaan. Nyt toivotaankin vain terveenä pysymistä ja treeni-intoa, jos vaikka maaliskuussa korkattaisiin möllitoko :)

Saamattomuuden huippu

Edellinen blogipäivitys oli sitten joskus heinäkuussa. Sen jälkeen onkin ollut kaikenlaista. Pian edellisen päivityksen jälkeen Pipari alkoi sairastella. Ruokahalu loppui kuin seinään, minkä laitoin aluksi sen piikkiin, että Viljami lähti kolmen päivän reisuun Kuopioon. Ei tullut ruokahalu kuitenkaan takaisin Viljamin myötä ja Pipru oli muutenkin jotenkin allapäin. Menimme eläinlääkäriin, jossa selvisi että tulehdusarvot olivat koholla. Lisäksi emättimestä tuli kellertävää eritettä, joten tytsy ultrattiin. Mitään viitteitä kohtutulehduksesta ei kuitenkaan onneksi ollut. Saimme antibioottikuurin ja lisäksi diagnoosin valeraskaudesta.
Kaiken kaikkiaan Pipari sairastelunsa aikana ultrattiin kolmesti, mutta kaikki kerrat puhtaita. Kaiken kaikkiaan söimme kahdet antibiootit ja kontrolliverikokeissa käytiin kolmesti. Viimeiselläkin kerralla tulehdusarvoja oli vielä vähän, mutta koska tyttö oli palannut normaaliksi omaksi itsekseen, ei kuuria enää jatkettu ja terveenä on luojan kiitos pysytty. Tuon sairastelun aikana tajusi taas, miten korvaamattoman tärkeä on tästäkin tytöstä tullut, Millään muulla ei ollut enää mitään väliä kunhan Pirre saadaan taas terveeksi.

Pipsu debytoi virallisissa näyttelykehissäkin loppukesästä ensimmäisen kerran. Tuloksista ei sitten sen enempää tarvitsisi puhua, oli nimittäin sellainenkin puusilmä tuomari tuolta vironmaalta. Arvostelun mukaan Piparilla on alas kiinnittynyt häntä! Täytyy sanoa että jos tuo on alas kiinnittynyt niin mikähän se ylöskiinnittynyt sitten on?

Niin ja mitä se Viljami teki Kuopiossa? Oli näyttelyreisulla Virpin ja Emilian kanssa. Tuomisina mukava jatko ERI putkeen, 2xSA ja lauantailta yllättäen VARACACIB, kaljuna totta kai :)

kuulumisia

Tää on suorastaan hävettävää, mie en muista päivitellä tätä blogia. Kevät oli ja meni ja kesäkin melkein jo. Viime päivityksessä Pipru oli ollut mulla kaks viikkoa, nyt se on jo 8 kuukautta.
Näyttelyrintamalla on tapahtunut kesän aikana. Viljamista tuli Kokkolan KV näyttelyssä tuore Suomen Muotovalio saatuaan viimeisen sertin kasvattajatuomari Tuula Prattilta. Ai että olin onnellinen että sain pojan valioksi just Tuulalta.
Piprukin on käynyt kaksi kertaa pentuluokassa. Tuurissa neidillä oli kuulemma niin hento luusto ja pieni pää, ettei saanut edes KP:tä. Kokkolassa sitten PEK2,KP, hävisi vain siskolleen :)
Piprun kanssa on kesän aikana treenattu hakua, ja nytkin ollaan ihan just lähdössä treenailemaan. Myös esineruudun saloja aletaan avata pikku hiljaa treenien yhteydessä nyt kun Kauhavalla on hyvä treeniporukka.
Huomenna päästään myös raunioille, joten toivottavasti muistan sen jälkeen päivitellä :)

Näyttelyä pitkästä aikaa

Pipari on nyt ollut mukana Kannuksessa kaksi viikkoa, ja reipas on tyttö ollut. Ensimmäisen viikon jälkeen haettiin ensimmäiset rokotukset, ja käytännön tunneillakin on jo oltu mukana. Kivasti neiti jo hapuilee perusasentoa ja istuu sekä menee maahan jo jotenkin. Myös seuraamista on eloitettu, mutta vielä hyvin hyvin vähän.
Viikonloppuna oltiin taas pitkästä aikaa näyttelyissä. Viljamin kanssa lähdettiin kera velipoika Peten matkaan puoli kuudelta Pekan pakulla, ja haettiin vielä kasvattaja Virpikin kyytiin. Kotoa lähtiessä lämpömittari näytti  -23, mutta kun kaarsimme Keuruun varuskuntakerhon pihaan, oli auton mittarissa -32. Onneksi oli sisätilat.
Vaikkakin hyvin ahtaat. Ensimmäistä kertaa en ollut itse Viljamin kanssa kehässä, vaan Virpi esitti pojan, ja hyvin esittikin, tuloksena NUO1, PU2 ja SERTI. Ai että olin onnellinen, taas ollaan vähän lähempänä unelman toteutumista.

Pipari

Paljon on muuttunut joulusta. Eilen meille muutti pieni sijoitustyttönen Frostbite's Pretty As A Picture, "Pipari". Viljamin kanssa on ollut kaikenlaista hankaluutta kun ei raukka tahdo toisiin koiriin sosiaalistua niin paljon, että ne eivät kiinnostaisi joka ikinen käytännöntunti ihan kauheasti. Tein siis itselleni hyvin vaikean päätöksen, että Viljami jää meille kotiin ihan tavalliseksi kotikoiraksi, jonka kanssa harrastan valjakkoa ja pientä tokojuttua kotioloissa, ja Pipari lähtee mukaani kannukseen opiskelemaan. Toiveissa olisi päästä tämän neidin kanssa pidemmälle kuin Viljamin kanssa olisin ikinä päässyt tuon "mökkihöperyyden" takia. Viljami ei pienenä juuri tavannut muita koiria siksi, ettei meillä päin kauheasti niitä ole, ja en arvannut, miten höperö se voi niiden kanssa olla. Onneksi sain tämän mahdollisuuden, vaikka tuntuukin ikävältä, että Viljami ei nyt enää ole koko ajan  mukana.
Piparin isä on harrastanut myös agilitya, ja ehkäpä tämän tyttösen kanssa tutustutaan siihenkin, viljami kun on rungoltaan siihen touhuun ihan liian raskas ja laiska :)